Joukossa on voimaa - Johanna Huhtala

3.8.2016

Joukossa on voimaa

Ja todellista viisautta voisi sanoa kun Tehyn valtuusto kokoontui sääntömääräiseen kevätkokoukseensa touko-kesäkuun vaihteessa. Asialista kokouksessa oli pitkä mutta kaksi kokouspäivää kului kuitenkin kuin siivillä.

Arvo Ammattitaidolle ryhmän varavaltuutettuna olen osallistunut vain harvoihin kokouksiin kuluneen kolmen vuoden aikana ja sen vuoksi kokouksiin osallistuminen on aina vähän jännittävää. Jännitys kuitenkin katoaa jo heti ensimmäisenä iltana, kun kaikki tervehtivät iloisesti ja tuttujen kanssa vaihdetaan kuulumiset. Erityisen kivalta tuntui tulla myös varajäsenenä niin hyvin huomioiduksi vaikka takuuvarmasti kaikki eivät minua tunnistaneetkaan.

Kokouksen sääntömääräinen osuus käsitti Tehyn viime vuoden toiminnan läpikäynnin ja hyväksymisen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen muodossa. Ammattiosastojen jäsenmäärä on viime vuonna kasvanut ja taloudellisesti liitto on kantavalla pohjalla, joten toimiston ja hallituksen tekemä työ oli helppo hyväksyä.

Kokouksen isoin asia oli tällä kertaa tietenkin kilpailukykysopimus, kiky, johon liittymisestä Tehyn osalta valtuuston oli päätettävä. Asiaa pohjustettiin jo edellisenä iltana ryhmäkokouksessa, jossa käytiin muutenkin koko asialista läpi. Näin varavaltuutettuna koen juurikin tuon kokousta edeltävän ryhmätapaamisen tärkeäksi paikaksi kuulla muiden mielipiteitä sekä kertoa omat ajatuksensa ja siinä saa samalla jäsenneltyä asioita myös omassa päässä.

Ensimmäinen kokouspäivä oli myös kikyn takarajapäivä. Saimme juuri ennen klo 11 luettavaksi KVTES:n osalta neuvotteluissa tulleet muutokset. Huh mikä paketti se olikaan alkaa lukemaan. Onneksi asian esitteli meille Tehyn edunvalvontajohtaja Jukka Maarianvaara sekä puheenjohtaja Rauno Vesivalo.

Kilpailukykysopimus on ollut alusta alkaen kyykytyspolitiikkaa hallituksen taholta kohdistuen erityisesti julkiselle sektorille ja sitä kautta naisvaltaisille matala- ja keskipalkka aloille. Tehyn ja myös Arvo Ammattitaidolle ryhmän näkemys on koko ajan ollut, että lopputulokseen täytyy päästä sopimalla ja neuvottelemalla eikä vain hyväksymällä hallituksen sanelupolitiikkaa.  Kuten STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on sanonut, asiat eivät ole koskaan niin huonosti etteikö niitä riitelemällä vielä huonommaksi saa.

Vaikka tulokseen nyt päästiinkin neuvottelemalla, sopimalla ja kompromisseillä, oli päätös todella vaikea kaikille valtuuston jäsenille. Keskustelu oli vilkasta, avointa ja rehellistä. valtuusto pohti tosissaan vaihtoehtoja sille että kiky-neuvottelutulosta ei hyväksyttäisikään. Mutta sellaista ei ollut. Ei löytynyt mitään realistista vaihtoehtoa, jolla olisimme pystyneet vähentämään tehyläisiin kohdistuneita työehtojen heikentämisiä.

 Viittä vaille ennen määräajan umpeutumista, klo 15:55, valtuusto teki sitten päätöksen hyväksyä kilpailukykysopimus Tehyn osalta ja kuten olemme sen jälkeen kuulleet, noin 85% palkansaajista on sen hyväksynyt.

Suurin muutos nyt hyväksytyssä sopimuksessa on työajan lisääminen ja lomarahan lasku. Päätöksen myötä helmikuun 2017 alusta tehyläisten työaika lisääntyy keskimäärin 6 minuuttia päivässä, 30 minuuttia viikossa ja 24 tuntia vuodessa. Ilman palkankorotusta. Kun lisäksi tulee julkisen sektorin lomarahojen määräaikainen 30 %:n leikkaus vuoteen 2019 saakka, niin sillä pitäisi sitten saada Suomi nousuun. Tilannehan on erittäin epätasa-arvoinen, sitä ei myöskään valtuustossa kukaan kiistänyt.

Mutta olipahan kokous! Varajäsen jää odottamaan seuraavaa kutsua.